View Sidebar

Kahvitauko – miksi siitä on hyötyä sinulle

Suomi on eräs maailman eniten kahvia kuluttavista valtioista, joka näkyy meidän kaikkien jokapäiväisessä elämässä. Kaduilla tulee vastaan ihmisiä, joilla on take-away kahvi kädessään, työpaikoilla ihmiset pitävät kahvitaukoja tuon tuosta ja kotioloissa ihmiset usein keittävät vielä kupin lisää, jotta selviävät illasta mahdollisimman vaivattomasti. Koska Suomessa kahvia juodaan niin coffee-break-325780_960_720paljon, on sen vaikutuksista ollut paljon puhetta. Monet pyrkivät demonisoimaan kahvia kofeiiniaddiktien heroiinina, kun taas toiset puolustavat sen olevan terveellistä ja kahvitaukojen tekevän hyvää. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että näistä ryhmistä jälkimmäinen on oikeassa.

Sosiaaliset hyödyt

Eräs hyödyistä, joita kahvitauon mukana tulee, on sen sosiaalinen luonne. Erityisesti työpaikoilla tunnelma on usein hektinen ja pieni tauko on usein terveellistä vaihtelua. Kahvitauko antaa ihmisille mahdollisuuden hengähtää ja päästä juttelemaan työkavereiden kanssa rauhassa kahvikupin äärellä. Monet työnantajat ovat alkaneet myös viime aikoina tarjoamaan ihmisille mahdollisuuden pitää kahvitauko tupakkatauon sijasta. Tutkimukset antavat myös hieman viittaa siihen, että kahvitauon antamat hyödyt voivat auttaa ihmisen tuottavuutta. Kahvitaukoja kannattaa siis myös käyttää tehokkaasti hyödyksi, jos niitä vain tarjotaan työnantajan puolesta. On myös suositeltavaa tiedustella työnantajalta, onko kahvitaukojen pitäminen mahdollista tupakoinnin sijasta, vaikka se ei olisi yleinen käytäntö.

Terveyshyödyt

Viimeisen vuosisadan aikana väittely siitä, onko kahvi terveellistä on kiihtynyt alituiseen. On kuitenkin jo todistettu, että kahvilla on tiettyjä hyötyä, joiden takia kupillinen kahvia kannattaa ottaa ehdottomaksi osaksi rutiinia. Sen on todettu mm. pienentävä sydän- ja verisuonitautien riskiä, vähentämään Alzheimerin taudin riskiä, sekä kiihdyttämään aineenvaihdunnan ja vatsan toimintaa. On myös muita vaikutuksia, joista kiistellään hieman, kuten kahvin mahdollinen vaikutus syövän ehkäisemisessä, mutta kahvilla on kiistämättömästi tiettyjä positiivisia terveysvaikutuksia.

On siis selkeätä, että kahvitauon pitäminen voi auttaa työn laadun parantamisessa sekä se tuo mukanaan haluttuja terveysvaikutuksia. Kannattaa kuitenkin välttää sokerin ja kerman käyttämistä kahvin kanssa, koska ne tuovat helposti kaloreita mukanaan varsinkin, jos kahvia tykkää juoda paljon. Kannattaa myös juoda alle kuusi kuppia kahvia päivässä, koska muutoin kahvilla voi olla huomattavia, addiktoivia vaikutuksia. Kaiken huomioon ottaen kuitenkin kannattaa ehkä ensi kerralla harkita hermostuttavan tilanteen tullen käydä hakemassa kuppi kahvia ja rauhoittumassa työkaverien parissa.